Kuuleeko Beirut

Millainen olisi nykyaikainen suomalainen sotaromaani? No tietenkin se kertoisi suomalaisista rauhanturvaajista. Kuuleko Beirut on tarina nuoresta suomalaismiehestä rauhanturvaajana 80-luvun lopun ja 90-luvun alun Libanonissa. Se kertoo kuinka pojista kasvaa miehiä vieraalla maalla, jossa rauhaa yritetään turvata, vaikka siitä ei ole tietokaan. Kuuleeko Beirut on myös eräänlainen matkakertomus; parikymppinen Tapio Finne saapuu ensin suomalaiseen rauhanturvakomppaniaan pölyiseen laaksoon, mutta mielessä siintää enon maalama maisema unelmien Beirutista.

Kirja on kaunistelematon kertomus siitä, miten Suomesta maailmalle ensimmäistä kertaa rauhaaturvaamaan lähtevät kuvittelevat ratkaisevansa kaikki maailman kriisit, kunnes arki iskee kasvoille. Loppumatonta partioimista ja valmiustilassa oloa kuumassa ja kuivassa maassa. Lomien aikaisia reissuja Tel Aviviin ja muualle välimerelle, kotimaan tilanteen jännittämistä, kun näyttää, että talous romahtaa ja paikanpäältä hankittujen YK-läyhyjen (autojen) arvon romahtaessa kotiin palatessa.

Päähenkilö Tapio Finne haikailee koko kirjan ajan enonsa muistojen Beirutiin, josta hänelle on maalattu kuva Lähi-Idän pariisina. Hän pyrkii hitaasti kohti päämääräänsä ja lukija odottaa innolla Finnen pääsyä päämääräänsä. Maailma ei vain aina pyöri kuten olisi itse halunnut ja sen saa huomata myös nopeasti joukossa ylenevä Finne, joka kansainväliseen tiedustelujoukkueeseen päästessään kuvittelee olevansa lähempänä Beirutia.

Sitä en tiedä, miten todellisena oikeat rauhanturvaajat kirjan kuvausta pitäisivät, mutta itselle jolla aiheesta ei ole kokemusta, oli melko mielenkiintoista lukea Mika Wickströmin romaania. Ja kyllä, jos nimi kuulostaa tutulta, niin kannattaa silmäillä lasten ja nuorten kirjojen puolelta, koska niitä kirjailija on suoltanut useampiakin, sekä myös tietokirjallisuutta. Varmaan, jos olisin itse haaveilemassa rauhanturvaajan urasta, niin lukisin tämän kirjan ihan eri otteella.

Mika Wikcström: Kuuleeko Beirut, Tammi 2010.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Halu – Langenneet Enkelit

Mitä jos kuolisit, mutta et pääsisikään taivaaseen tai joutuisi helvettiin, vaan sinut palautettaisiin takaisin elämääsi ja päämääränäsi olisi tasapainottaa hyvän ja pahan välistä taistelua? Sinusta tulisi langennut enkeli, joka kykenee toimii joihin tavalliset suojelusenkelit eivät kykene. Sinun tulisi auttaa 7 eri ihmistä, joiden sieluista sekä hyvä että paha kilpailevat. Noilla sieluilla olisi sen verran painoarvoa, että kumpi puoli ikinä voittaakin saa valita miten ihmiskunnalle käy. Jos hyvä voittaa, kaikki pelastuvat, jos paha kaikki katoavat.

Näistä lähtökohdista alkaa J.R. Wardin Langenneet Enkelit -sarjan ensimmäinen kirja. Rakennusmies ja kyseenalaisen menneisyyden omaava Jim Heron kuolee, tai voisi sanoa, että hänellä on rajatilakokemus. Hän saa sähköiskun työmaalla ja löytää itsensä köllöttelemästä vihreimmältä nurmelta, mitä on koskaan nähnyt. Siellä hänet suostutellaan tai kenties hellästi pakotetaan, ottamaan vastaan toimi ihmiskunnan pelastamiseksi. Tästä alkaakin sitten mielikuvituksellinen matka, jonka aikana Jim oppii paljon itsestään, mutta myös elämästä.

Ensimmäisen kirjan nimi on hieman harhaanjohtavasti suomennettu, sillä 7 sielusta voi päätellä, että Jim taistelee seitsemää kuolemansyntiä vastaan. Halu, ei kuitenkaan suoraan ole yksi seitsemästä kuolemansynnistä, vaan kuten englanninkielinen nimi Covet, kertoo paremmin, on kyseessä ahneus. Ensimmäinen ihminen, jota Jim joutuu vastahakoisesti auttamaan on Vin DiPietro, ahne rakennuttaja, jolla Jim työskentelee. Tällä miehellä on kaikkea, mutta ei silti kuitenkaan mitään. Rahaa, valtaa, mainetta, kaunis tyttöystävä, mutta se kaikki on vain pintaa, kiiltoa, jota Vin tahtoo vain lisää ja lisää. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Jim ja Vin tapaavat sekä tietenkin nainen, joka lopulta muuttaa kaiken. Asia ei silti ole läheskään näin yksinkertainen, sillä jos on enkeleitä on myös demoneja, ja he saavatkin vastaansa yhden karseimmista alamaailman ilmestyksistä.

Halu on aikuisten fantasiaa, sitä ei voi suositella luettavaksi ihan kaikkein nuorimmille fantasian ystäville. Kirja on täynnä kiroilua, väkivaltaa ja seksiä. Tarinaa kerrotaan monen henkilön näkökulmasta, joten lukija tietää asioista enemmän kuin kirjan hahmot, mikä helpottaa tarinassa pysymistä, sillä muuten se voisi olla turhankin sekava. Välillä tuntui, että joitakin kohtia turhaan venyteltiin, mutta pääasiassa kirja etenee hyvin ja mielenkiintoisesti. Saa nähdä pystyykö kirjailija pitämään otteensa myös seuraavassa osassa.

J.R. Ward: Halu – Langenneet Enkelit, Basam Shakti 2012, suom. Tanja Kielinen.

Englanninkielinen alkuteos: Covet, 2009.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vampyyrimurhat

Tarvitsin helppolukuisen ja kevyen kirjan tässä taannoin käydessäni Oulussa, sillä tiesin, että joutuisin siellä odottelemaan. Matkallani pysähdyin kahville ja päädyin katselemaan lehti- ja kirjahyllyä tällä huoltamolla. Siinä silmiini osui Vampyyrimurhat. Takakannen mukaan kyseessä olisi tarina FBI-agentista, joka joutuu työnmerkeissä palaamaan takaisin kotikonnuilleen, jossa häntä odottaa kimurantti murhatutkinta sekä tietenkin menneisyyden haamut.

Kun agentti Trevor Rivette palaa kotikaupunkiinsa New Orleansiin, hänellä on jo käsissään muutama hyvin hyytävä murha ja jäljet tuntuvat pysähtyneen New Orleansiin. Kaupungissa hän tapaa pitkän ajan jälkeen siskonsa, veljensä sekä valitettavasti myös isänsä, jonka vuoksi hän aikoinaan on lähtenyt kaupungista. Perheen läheisyys ja murhatutkinnan avainhenkilöksi nouseva psykologi Rain Sommers, saavat agentti Rivetten ajatukset sekaisin. Menneisyyden painajaiset palaavat ja entiset salaisuudet paljastuvat samalla, kun agentti Rivette jahtaa pakkomielteen psykologi Sommersiin muodostanutta murhaajaa.

Jotta juoni ei kävisi liian yksitoikkoiseksi on tohtori Sommersillakin menneisyydessään tapahtumia, jotka sotkeutuvat osaksi rikostutkintaa. Asiaa ei myöskään helpota selkeä kemia, joka kuplii agentti Rivetten ja tohtori Sommersin välillä. Tämä itseasissa jopa yllyttää murhaajaa ja brutaalit tappamiset tihentyvät. Kirjan nimestä voi hieman päätellä mihin suuntaan murhaaja on suunnannut mielenkiintoaan ja kohteeksi joutuvatkin New Orleansin katujen gootit.

Kirjailija Leslie Tentler on itselleni tuntematon tuttavuus. Hän kuitenkin onnistuu kuljettamaan juonta suhteellisen tiiviisti ja kiinnostavasti. Kirja on myös sopivan helppoa ja nopeaa luettavaa, eikä juoni oli liian suoraviivaista vaan pitää jännitystä yllä loppumetreille saakka. Siitä huolimatta kirjassa selvästikin murhat ovat vain sivuosassa, ja pääosaan nousevat agentti Rivetten ja tohtori Sommersin menneisyyden kipupisteet. Näitä selvittäessään he vain sattuvat lopulta ratkaisemaan murhat ja päätymään toistensa syliin.

Leslie Tentler: Vampyyrimurhat, Harlequin 2013, suom. Pasi Punnonen

Englanninkielinen alkuteos: Midnight Caller, 2011

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Ruusuvettä ja Lammaspataa

Ah, Irlanti! Tuo tarujen vihreä saari ja sen mielenkiintoiset ja hieman kummalliset asukkaat. Ruusuvettä ja lammaspataa on Marsha Mehranin toinen kirja, joka kertoo Iranista Irlantiin muuttaneista Aminpourin sisaruksista. Heillä on pieni, suloinen ruokala pienessä ja eriskummallisessa kylässä Irlannin länsirannikolla. Kulttuurien yhteentörmäys on siis täysin valmis.

Ruusuvettä ja lammaspataa on siis jatko-osa Lumoavien mausteiden kahvila– nimiselle kirjalle, se ei ole itsenäinen osa, joten ensimmäisen kirjan lukeminen on enemmän kuin tärkeää, että pääsee mukaan kirjan maailmaan. Marsha Mehran kirjoittaa lempeällä lämmöllä ja hieman kierolla huumorilla kaikista kylän asukkaista. He ovat selkeän irlantilaisia ja heillä on enemmän ennakkoluuloja kuin olisi suotavaa. Aminpourin sisarukset ovat kuitenkin löytäneet oman paikkansa tämän hassun pikku kylän Kauppakadulta.

Ennen kaikkea Ruusuvettä ja lammaspataa on kasvu- ja selviytymistarina. Sen keskiössä ovat Aminpourin sisarukset, mutta jokaisella kirjan hahmolla on omat taistelunsa käytävänään. He turvautuvat toisiinsa ja vanhoihin uskomuksiin, kokeilevat uutta ja yllättyvät. Samalla, kun sisarukset auttavat rantaan ajautunutta puhumatonta tyttöä, he oppivat paljon toisistaan ja itsestään. Luottamus on koetuksella, mutta kuitenkin sisaruksilla ei ole lopulta kuin toisensa tukenaan.

Länsi-Irlannin kauniin maisemat ja meren välitön läheisyys tuntuvat olevan melkein yksi kirjan hahmoista. Niin paljon ne vaikuttavat ihmisiin ja tunnelmaan. Toista suurta roolia kirjassa nauttivat Aminpourin sisarusten ravintolan ihmeellisen ihanat ruuat. Jokaisella ruualla on omat parantavat vaikutuksensa ja vanhin sisaruksista, Marjan, käyttää niitä hyväkseen auttaessaan sekä rantaan ajautunutta tyttöä, että muita kyläläisiä.

Ruusuvettä ja lammaspataa on hyväntuulinen ja lempeä kuvaus elämästä vieraassa maassa, sen outojen tapojen ja ihmisten keskellä. Se kertoo sopeutumisesta ja ymmärtämisestä, siitä, miten jokainen voi lopulta löytää paikkansa ja onnensa riippumatta menneisyydestään. Kirjaa lukiessa kokee oppivansa jotain elämästä ja siitä, mikä lopulta oikeasti on tärkeää eli läheiset ihmiset ja heidän rakastamisensa sellaisina kuin he ovat.

Suurena plussana ja iloisena yllätyksenä kirjan takaa löytyvät kaikki Aminpourin sisarusten kirjassa valmistamat herkut, reseptikirja esille ja ohjeet talteen.

Marsha Mehran: Ruusuvettä ja lammaspataa, Tammi 2009, Suom. Henna Kaarakainen.

Englanninkielinen alkuteos: Rosewater and Soda Bread, 2008

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Linkkien kautta kuviin

Sen verran olen nyt muokkaillut kirjoituksiani, että olen lisännyt tekstiin linkit joitten kautta voi käydä katsastamassa, miltä kyseinen kirja näyttää.
Linkki on alleviivattuna tekstissä ensimmäisen kerran esiintyvässä kirjannimessä. Sitä kautta pääsette Pinterest.com sivulleni, jonne olen lisännyt yhteen kansiooni kirjojen kuvat. Samalla paljastuu myös henkilöllisyyteni, mutta suurinosa lukijoistani sen jo tietää 😉

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Tuhansien Aamujen Talo

Mitähän tästä kirjasta sitten sanoisi. Tuhansien aamujen talossa olisi potenttiaalia vaikka millaiseksi lukuelämykseksi, mutta valitettavasti Tuija Lehtinen on jättänyt tarinan heppoisen höttöiseksi lässykirjallisuudeksi. Kirja kerto kahdesta vahvasta, mutta erilaisesta naisesta armeijan harmaissa. Toinen on kapiainen ja toisesta on sellainen tulossa, molemmilla hieman elämät sekaisin siviilissä ja kiikarissa sama mies. Kuten jokainen laatukirjallisuutta lukenut tietää, tästä lähtökohdasta saisi aikaiseksi melkoista draamaa, vaan ei.

Tuija Lehtinen on todellakin kirjoittanut helppolukuisen pintaraapaisun näiden kahden naisen Smillan ja Martan elämästä. Kumpikin olisi jo itsessään ollut kirjan arvoisia henkilöitä, sillä se vähä, mitä heistä syvemmin paljastetaan antoi lukijalle aihetta kiinnostukseen. Valitettavasti kaikki kirjan hahmot kuitenkin jäävät etäisiksi, heppoisiksi ja kylmiksi, kuin paperinukeiksi ilman ulottuvuuksia. Lehtinen on tyytynyt helppoihin ja nopeisiin ratkaisuihin, liekö tullut kustantajalta painetta uudesta kirjasta, sillä lukiessa tulee mieleen, että nopeasti vain kyhätty jotain. Vähän kuin jokin yläasteen äidinkielen aine, johon ei ole jaksanut paneutua.

Minusta on sääli, että kirja ei ole tämän parempi. Sen lukee kerran, mutta suuhun jää kitkerä jälkimaku. Muutenkin kirja, valitettavasti, sai arvoistansa kohtelua, sillä koirani päätti pistää sen uuteen kuosiin. Tuhansien aamujen talo jääkin mieleen enemmän siksi, että sen kannessa on ikuistettuna koirani hammastaidetta kuin siitä, mitä kansien väliin on kirjoitettu.

Tuhansien aamujen talo: Tuija Lehtinen, Otava 2012.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Tummempaa Tuolla Puolen

Tiedättekö, mikä on kirjakrapula? Se on sellainen tunne, joka valtaa silloin, kun on lukenut jotain maailmaa mullistavaa eikä kykene aloittamaan uutta kirjaa pitkään aikaan. Sellaisen kourissa olin pitkään edellisen kirjan, Tuhat Loistavaa Aurikoa, luettuani. Siksipä vasta nyt saan uuden bloggauksen tänne.

Sain Tummempaa Tuolla Puolen -kirjan joululahjaksi tädiltäni ja täytyy sanoa, etten ensimmäisenä olisi itse siihen esim. kirjakaupassa tarttunut. Ensimmäinen syy kenties on se, että se on suomalaisen kirjailijan kirjoittama ja olen jo pitkän aikaa vierastanut suomalaista kirjallisuutta. Nyt sitten pohdinkin, että miksi. Aloitettuani kirjan ajattelin, että tässä menee kauan ennen kuin saan sen loppuun asti, ja kyllähän se kestikin, mutta syy oli muualla kuin kirjassa. Ainoana melko isona miinuksena kirjasta voi sanoa, että siinä on hieman liian monta kertojahahmoa ja osa kappaleista on hyvin lyhyitä, joten rakenne on välillä rikkonainen.

Tämän miinuksen, kun selättää, niin ei voi kuin nauttia mielenkiintoisesta kerronnasta, joka sijoittuu huomattavan lähelle, nimittäin Pietarsaaren lähimaaseudulle. Kirja kertoo vanhoista lapsuuden ystävistä, jotka tapaavat toisensa pitkän ajan jälkeen hautajaisissa. Jokaisella heistä on omat demoninsa ja salaisuutensa, sekä tietenkin se seikka, että he kaikki ovat nähneet joskus legendaarisen kansantarinoiden pahuuden, Raamtin. Raamt on seudulla kansantarinoissa elävä metsien paha henki, joka säännöllisesti ilmestyy ihmisille ja pelottelee heidät puolikuoliaiksi.

Kirjan todellinen sanoma on siinä, miten kohtelemme toisiamme ja miten pystymme kantamaan sisällämme olevat salaisuudet. Lopulta, kun niille läheisimmilleen pitäisi pystyä kertomaan ne tummimmatkin salaisuutensa ja taakkansa, ettei niitä tarvitisi itse kantaa. Tummempaa Tuolla Puolen on tarina erityisestä ystävyydestä, joka saa täyttymyksensä, kun ystävykset ymmärtävät olevansa samassa veneessä ja niitä toisilleen tärkeimpiä ihmisiä.

Kirjan sävyt ovat tummia ja kirjailija Kaj Korkea-Aho kuljettaa tarinaa perisuomalaisessa melankoliassa. Se viehättää ja kylmää yhtä aikaa, olemmeko me todellakin tällaisia? Onko meistä todellakin näin vaikeaa puhua tunteistamme? Kuten takakannen tekstissä sanotaan: ”Kauhu ja nauru juuttuvat vuoron perään kurkkuun kirjan parissa.”

Tummempaa Tuolla Puolen ei ole kaikista helpoin kirja lukea. Se on rakenteeltan rikkonainen ja tapahtumien lyhyt aikaväli tekee kerronnasta välillä hektistä, mutta kun tarinaan pääsee sisälle vie kirja lopulta mennessään. Lukija tahtoo tietää, miksi Raamt ilmestyy ystävyksille uudelleen ja uudelleen; Ja mitä se tahtoo sanoa, mikä on sen perimmäinen merkitys? Monet salaisuudet paljastuvat ja koettelevat sekä lukijaa, että kirjan henkilöitä, mutta lopussa kiitos seisoo.

Sanottakoon myös, että suomalainen kirjailija ei kerro Korkea-Ahosta kaikkea, sillä todellisuudessa kirjailija on Suomenruotsalainen.

Kaj Korkea-Aho: Tummempaa Tuolla Puolen, Teos 2012. Suom. käsikirjoituksesta Laura Beck.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus