Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2012

Hiuskarvan Varassa

Kaikki, jotka olette lukeneet aiemmin Eoin Colferin Artemis Fowl -nuorten kirjat, tulette pitämään todella paljon tästä aikuisten versiosta anarkistista ja sekopäistä menoa. Tarina kertoo ihan tavallisesta, entisestä rauhanturvaajasta Danista, joka toimii nykyisin portsarina kasinolla. Hänen elämänsä on puuduttavaa ja suhteellisen rauhallista, kunnes yksi kasinon emännistä, Connie, murhataan. Pahaksi onneksi Dan sattui pitämään Conniesta ja päättää etsiä käsiinsä tämän tappajan. Sikäli, kun miettii, niin ei mikään paras vaihtoehto Danille, mutta ei myöskään tappajalle.

Aluksi juttu vaikuttaa ihan selvältä ja syyllinenkin on jo näköpiirissä, mutta pian Dan huomaa, etteivät asiat olekaan kuten pitäisi. Connien lisäksi myös Danin toinen ystävä on kateissa tai tapettu. Ja koska tämä ei tietenkään riitä, sotkeutuu antisankarimme vielä kaikenlisäksi mafian peleihin ja poliisien välienselvittelyyn. Siinä tohinassa tästä rauhallisesta ja hieman traumatisoituneesta portsarista kuoriutuu entisaikojen rauhanturvaajakoulutuksen saanut, vaarallinen irlantilaismies. Se, joka hän on joskus ollut.

Kirja ei ole paksuudella pilattu, joten sen pystyy helposti lukemaan yhdessäkin illassa, sillä se pitää otteessaan mielettömillä juonenkäänteillä ja kutkuttavan hauskalla mustalla huumorilla. Tahti on niin hengästyttävä ja tapahtumat niin absurdeja, että sellaista harvemmin uskoisi sattuvan oikeassa elämässä. Toisaalta välillä oikea elämä on niin uskomatonta, että se peittoaa mennen tullen keksityn. Lopulta on todettava, että koska elämä on absurdia, tässäkin elämässä portsarista voi sukeutua vaarallinen rikollisten etsijä, jonka päässä kaikuvat entisten aikojen takaumat.

Eoin Colferin tyyli on niin makeaa ja hänen kiero huumorinsa uppoaa niin syvälle, että toivon hänen jatkavan kirjoittamistä myös aikuisille. Itse en vielä karsasta nuorten kirjojen lukemista, mutta voisin kuvitella, että itsensä vakavasti ottavat aikuiset tuskin menevät kirjaston sille puolelle. Jos kuitenkaan ei tunne Eoin Colferia entuudestaan, suosittelen tutustumaan hänen aikaisempaan tuotantoonsa, koska se kertoo hänestä jo paljon. Tämä mies on todellakin satujen saarelta kotoisin, sillä hänen tarinansa imee mukaansa ja saa haluamaan lisää.

Suosittelen Hiuskarvan Varassa -kirjaa kaikille, jotka pitävät äkkiväärästä huumorista, uskomattomista tyypeistä ja nopeasta kerronnasta, jossa ei aina tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Huomaatte myös kirjaa lukiessanne, että sen nimikin on täynnä irlantilaista ironiaa.

Eoin Colfer: Hiuskarvan Varassa. WSOY 2011. Suom. Jaakko Kankaanpää.

Englanninkielinen alkuteos: PLUGGED, 2011.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Armon Piiri

Kyllä se on myönnettävä, että norjalaiset osaa dekkarin kirjoittamisen. En väitä etteivätkö suomalaiset, ruotsalaiset ja amerikkalaisetkin sitä taitaisi, mutta vuonomaan dekkaristit vain ovat himpun parempia, himpun kaameampia ja himpun realistisempia. He siis osaavat, piste.

Jorgen Brekken debyytti on monella ajan tasolla liikkuva kirja, jossa vanhat tarinat sotkeutuvat murhiin kahdella mantereella. Tapahtuvat keskittyvät kuitenkin Norjan Trondheimiin ja sen yliopistollisen kirjaston kiinnostavan henkilökunnan pariin. Kuten usein historian ja kirjojen parissa elävät ihmiset, nämäkin ovat hieman omalaatuisia henkilöitä, joitten motiiveista poliisin on vaikea ottaa selkoa. Hahmot on kirjoitettu erittäin eläväisesti ja heissä on se rahtunen ihmisyyttä, joka tekee heistä enemmän kuin vain hahmoja juoneen. Poliisit ovat ihmisiä vikoineen ja menneisyyksineen, samoin kuin muutkin hahmot. Voi sanoa, että jokaista heistä ruokkii jonkinlainen tragedia, josta he ponnistavat eteen päin.

Vaikka kirjassa seilataan nykypäivän lisäksi keskiaikaisissa tunnelmissa ja tapahtumissa, on juoni kuitenkin koko ajan kytköksissä murhiin ja murhaajan jahtaamiseen. Alkuun vain poliisit ovat ihan hukassa tapahtumien kanssa. Asiat eivät etene kummassakaan tutkinnassa ja poliisit hapuoilevat pimeässä vähän siihen suuntaan. Lopulta sattuman kautta he pystyvät yhdistämään amerikkalaisen ja norjalaisen murhan toisiinsa. Tästä tapahtumat sitten saavatkin vauhtia, kuitenkin tämän huomaa vain lukija, sillä poliisit ovat yhä epävarmoja siitä jahtaavatko oikeaa henkilöä vai eivät. Lopussa lukija miettiikin samaa kuin komisario Odd Singsaker; olisivatko asiat menneet toisin, jos aikaisemmin oltaisiin keskitytty useampiin epäiltyihin.

Kenties juuri siitä syystä, että henkilöt ovat inhimillisiä ja tekevät erehdyksiä, Armon piiri on hienoa luettavaa. Mielenkiintoista on myös kirjan ns. loppunäytös, jossa lukijalle selviää, että historian tulkinta on vain tulkintaa ja se, mitä me sanomme totuudeksi, ei sitä kenties olekaan.

Suosittelen Armon piiriä dekkarien ystäville, jotka nauttivat mutkista matkassa, ja tyylikkäästä skandinaavisesta tyylistä. Juhannus on oivallista aikaa lukea!

Jorgen Brekke: Armon piiri. Johnny Kniga publishing, 2011. Suom. Katriina Huttunen.

Norjankielinen alkuteos: Nådens omkrets, 2011.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Kuninkaiden Koitos

Nyt tuntuu siltä, että olen saavuttanut suuren voiton tai päässyt suureen tavoitteeseeni. Kuninkaiden koitos on todellakin jättiläinen kirjaksi, kuten sarjan ensimmäinenkin kirja Valtaistuinpeli. Molemmat ovat rönsyileviä ja uuvuttavia kirjoja, mutta hyvässä mielessä. Ne tempaavat lukijan mukaan maailmaan, joka todellakin on paljon jännittävämpi ja kiinnostavampi kuin mikään pitkään aikaan kohtaamistani fantasiamaailmoista. Lukija uppoaa syvälle juonittelun, kruununtavoittelun, rakkauden ja vihan, petoksen ja kunnian maailmaan. Tähän maailmaan voisi helposti hukkua.

Kuninkaiden koitos on jatkoa Valtaistuinpelille, tai jotkut tuntevat tarinan paremmin Game of Thrones – sarjasta. Starkin perheen värikkäät vaiheet jatkuvat ympäri Seitsemää Kuningaskuntaa. Perhe on edelleen hajallaan ensimmäisen kirjan tarinan jäljiltä; yksi on kuningas, toinen on kuollut ja kolmas panttivankina. He pärjäävät kuitenkin paremmin kuin hyvin miettien sitä, miten kohtalo on heitä kohdellut. He ovat pohjoisen miehiä ja naisia, jotka ovat sitkeämpiä ja kovempia kuin, mitä aluksi voisi luulla. Heidän tarinaansa seuraa mielellään, sydän välillä syrjällään siitä, miten sota heitä heittelee. Tähän vaikuttaa tietenkin itselläni myös se, että suomalaisena kokee olevansa pohjoisen nainen.

Kirjan käänteet ja henkilöt ovat muutenkin moninaisia. Kirjassa ei seurata pelkästään Starkin perheen vaiheita, vaan kurkistetaan myös ns. kulissien taakse muitten tärkeitten hahmojen maailmassa. Yksi vastahakoisista suosikeistani on Tyrion Lannister, kääpiö jolla leikkaa hieman nopeampaa kuin monilla muilla. Hän on muutenkin mielenkiintoinen hahmo, josta aluksi ei pidä ja lopulta ei voi olla pitämättä. Myös monet sivuhahmot, joille ei omaa ääntä anneta ovat mielenkiintoisia ja värittävät tarinaa omilla toimillaan, jotka aluksi tuntuvat mitättömiltä, mutta lopulta vaikuttavatkin huomattavan paljon enemmän kuin voisi luulla.

Kuninkaiden Koitos on tiiliskivi kirjaksi, sen lukemista ei siis voi ottaa millään lailla kevyesti, kirjailellisesti. Tämä ei ole mitään kevyttä matkalukemista, vaan murhaavan järeää fantasiaa, jonka lukemiseen pitää varata aikaa ja tarpeeksi hyvä sohvannurkka, jossa kirjan voi asettaa tyynyille syliin. Muuten kädet väsyvät jo hetken lukemisen jälkeen. Kirja myös pitää otteessaan sisältönsä puolesta, joten sitä ei kannata aloittaa kaikkein kiireisimmällä hetkellä. Mieleeni tuli, että parhaiten tätä tummasävyinen tarina sopii syksyn sateisiin iltoihin, kun muuta tekemistä ei ole. Silloin iltojen pimetessä voi parhaiten kuvitella susien ulvonnan ja synkkien metsien tuoksun. Kuten Talvivaaran Starkit sanovat: ”Talvi on tulossa”. Tässä kirjassa sen voi aistia kaikesta. Toivoa sopii, että myös kirjan hahmot huomaavat sen ennen kuin on liian myöhäistä.

Jos siis pidät järeästä fantasiasta, jossa tapahtumia ja hahmoja riittää, tartu kiinni Tulen ja Jään Laulu -sarjaan ja uppoudu toisenlaiseen todellisuuteen. Nämä kirjat ruokkivat mielikuvitusta siinä määrin, että tarinassa elää silloinkin kun kirjaa ei lue. Tästä syystä lähimmäisiä kannattaa varoittaa, kun aloittaa lukemisen, etteivät he ihmettele, miksi olet hieman poissaolevan oloinen. Varoituksen sananen vielä siksi, että Kuninkaiden Koitos ei ole itsenäinen kirja ja sen jälkeenkin tarina jatkuu, joten loppu on ihan yhtä avoin kuin Valtaistuinpelissäkin. Valmistaudu siis lukemaan koko sarja elämäsi aikana, tai tarina jää kiusaamaan mieltäsi. Ja jos voitte, lukekaa kirja kovakantisena, sillä Petri Hiltusen kuvitus on uskomaton.

George R. R. Martin: Kuninkaiden Koitos: Tulen ja Jään Laulu osa II. Kustannusosakeyhtiö Kirjava, 2012. Suom. Satu Hlinovsky.

Englanninkielinen alkuteos: A Clash of Kings, 1999.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elokuvat ja tv, Kirjallisuus