Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2012

Kuningas Korppi

Robin Hood ratsastaa jälleen! Tästä miehestä, legendasta, on kirjoitettu niin paljon kirjoja, tehty elokuvia ja muuta, että luulisi sen olevan jo loppuun kaluttu aihe. Kuitenkin Stephen R. Lawhead onnistuu tekemään hänestä jännittävän, mytologisen fantasiaseikkailun. Kuningas Korppi kertoo siitä, miten Robin Hoodista tuli henkipatto, ja miten hän tapasi apurinsa Munkki Tucin ja Pikku-Johnin. Se on myös kasvutarina siitä, miten huikentelevaisesta kuninkaan pojasta kasvaa kansaansa puolustava, kekseliäs mies.

Huomaa heti, että kirjailija on perehtynyt muinaisen Englannin historiaan ja tietää tasan tarkkaan, mitä silloin oikeasti tapahtui. Sitähän me emme kukaan tiedä, onko Robin Hoodia oikeasti ollut vai onko hän vain sen ajan bardien mielikuvituksen tuotetta. Silti tarinatkin syntyvät yleensä totuuden pohjalta, joten on hyvin todennäköistä, että jossain päin Englannin muinaista valtakuntaa, jossa Frankint, Saksit ja muut taistelivat keskenään, on ollut maantierosvo, joka on kelvannut sankarimme esikuvaksi. Kuten kirjailija loppusanoissaan kertoo, on todennäköistä, että meidän tuntemamme Robin Hood, Sherwoodin metsästä, ei ole alunperin lainkaan sieltä. Tämä johtuu siitä, että siihen aikaan bardit sijoittivat laulujensa tarinat aina ihmisten lähiympäristöön, jotta niihin oli helppo samaistua. Niinpä kirjan Robin Hood onkin walesilaisen kuninkaan poika, joka pakenee Frankkeja metsiin, uskollisten ystäviensä avustuksella.

Kirja on hieno sekoitus erittäin hyvää kerrontaa ja jännittäviä juonen käänteitä. Se ei ole pelkästään Frankkien kiusaamista, vaan myös tarinaa siitä, miten Robin Hood kasvaa miehenä ja miten monet hänet pettävät. Kirja on Stephen R. Lawheadin Rovin Hood -sarjan ensimmäinen, joten odotan jo innokkaasti saavani käsiini sarjan seuraavan kirjan. Sillä lopussa näemme, miten Robin Hood ei voi enää luottaa kuin itseensä ja omaan kansaansa, kaikkien muitten petettyä hänet. Näin ollen seuraavassa kirjassa toiminta on varmasti suuremmassa osassa kuin ensimmäisessä. Odotan jo sitä, miten hän todellakin ryhtyy kiusaamaan valloittajia ja sitä, miten etenee hänen ja Lady Marianin suhde, sekä miten sitä tulee sekoittamaan Sir Guy de Gysburne, jonka Robin saattoi naurunalaiseksi.

Joku voi nyt ajatella, että on aika lapsellista lukea Robin Hoodista  kertovia tarinoita. Hän hän on lähinnä nykyisin lasten hahmo, ja hänestä on tehty niin paljon parodiaakin, että hän on menettänyt mielenkiinnon ihmisten silmissä. Kenties juuri siksi, tahdonkin lukea hänestä ihan varteenotettavaa fantasiatarinaa, joka pohjautuu tosipohjaisiin seikkoihin, jotka on onnistuttu kaivamaan jostain historian hämärästä. Ja kiitos populaarikulttuurin, ensimmäinen Disneyn elokuva, jonka muistan vaikuttaneen minuun oli nimenomaan Robin Hood. Joten ihan turha ruveta nyt sitten ivailemaan häntä, sillä hän on ollut suuri innoituksen lähteeni lapsuuteni leikeissä.

Sitten vielä huomautan, että olen käyttänyt tässä hahmoista niitten kaikkien tuntemia nimiä, mutta kirjassa osa heistä esiintyy hieman eri nimillä, johtuen siitä, että he asustelevat Walesissa eivätkä Englannin puolella Sherwoodin metsässä. Luettuanne kirjan tiedätte kuitenkin tarkkaan, kuka on kukin.

Stephen R. Lawhead: Kuninkas Korppi, Robin Hood 1. Jalava, 2010. Suom. Mika Renvall.

Englanninkielinen alkuteos: Hood, 2006.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elokuvat ja tv, Kirjallisuus

Kukkien kieli

Tällaista kevyehköä, mutta dramaattista kirjallisuutta lukee mielellään. Kukkien Kieli tarttui mukaani kaupasta juuri sen nimen perusteella. Olen nimittäin ollut tietoinen tästä Viktoriaanisen ajan romanttisesta kanssakäymismuodosta, mutten koskaan lukenut siitä enempää. Tässä kirjassa tuo kieli sekoittuu surumieliseen selviytymistarinaan, kun orpo ja koditon Victoria taistelee tiensä lasten ryhmäkodeista kohti menestyvää aikuisuutta ja omaa perhettä. Hänen tarinansa koskettaa ja turhauttaa, koska se on todellisuutta niin monelle lapselle ennen ja nyt.

Kukkien Kieli kertoo hienovaraista tarinaa siitä, miten hylätystä vauvasta kasvaa vihainen ja pettynyt lapsi, kunnes hän löytää kodin naisen luota, joka myös itse on rikkinäinen. Heidän kasvamistaan ihmisinä, varovaista liikehdintää kohti parempaa, lukee ahmimalla. Victoria ei oikein osaa kommunikoida ihmisten kanssa ja lopulta hän oppii keinon, joka on hänelle sopiva; kommunikoimaan kukkien kielellä. Tässä kielessä jokaisella kukalla on oma merkityksensä, ja sen tietävät vain ne, jotka ovat vaivautuneet ne opettelemaan.

Victorian tarina on karua ja koskettavaa luettavaa. Hän ei luota keneenkään, ei itseensäkään, eikä myöskään usko voivansa olla rakastettu. Hän on hylätyn lapsen stereotyyppinen kuvaus, mutta silti täynnä toivoa paremmasta. Ainoa asia, missä hän on oikeasti hyvä on kukkien kanssa työskenteleminen ja ironisesti hän päätyy hääkukkien sitojaksi tarinan edetessä. Tässä häntä auttavat yllättävät ystävät ja hänen kokoamansa kuvateos kukkien kielestä, josta morsiammet voivat valita haluamansa merkitykset.

Lukijalle tämä kirja on kutkuttava, sillä vaikka Victorian taistelu kohti parempaa koskettaa, itseäni kiinnosti enemmän se, mitä itse voin oppia kukkien kielestä. Voisi sanoa, että se avasi mielenkiintoisen näkökulman siihen, mitä kenelläkin on kukkapenkissä. Kirja myös lisäsi tiedonjanoa kukkien kieltä kohtaan, kenties löydän itseni jonain päivänä lukemasta Viktoriaanisen ajan opasta aiheeseen. Tai mikä olisi vielä ihmeellisempää, istuttamasta kukkapenkkiä, jossa kukoistaisivat punaiset ruusut (rakkaus) tai kitkemässä ohdaketta (ihmisviha). Itsehän en ole mikään viherpeukalo, mutta täytyy myöntää, että tästä eteen päin katson kukkakaupassa tarkemmin, mitä hankin ja kenelle. Toisaalta tämä avaa mahdollisuuden antaa hienovaraisia viestejä ihmisille, jotka eivät tiedä kukkien kielestä mitään.

Kukkien Kieli on kirja, joka kannattaa lukea mielenkiinnolla ja ajan kanssa, koska sitä ei voi laskea käsistään. Voitte päätellä sen siitä, miten pian tämä bloggaus ilmestyi edellisen jälkeen. Enemmän tämä kirja on tietenkin naisille, mutta miehet, jos tahdotte yllättää naisenne, suosittelen edes tutustumaan kirjan lopussa olevaan Victorian kukkaiskieleen. Sieltä löytyy myös keltainen ruusu, jota toivottavasti ette kovin usein rakkaillenne anna (uskottomuus).

Vanessa Diffenbaugh: Kukkien kieli. WSOY, 2012. Suom. Leena Tamminen.

Englanninkielinen alkuteos: The Language of Flowers, 2011.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Jane Austen -lukupiiri

Olen tällä hetkellä siirtymässä dekkaripitoisesta lukemisesta kohti pehmeämpää kirjallisuustta. Olen usein ottanut Jane Austen -lukupiirin käteeni kirjastossa, mutta vasta nyt viimein lainasin sen. Jane Austen itse ei ole koskaan minua sytyttänyt, mutta kirja, joka on kirjoitettu hänen kirjojensa ympärille kiinnosti. Minun ei myöskään tarvinnut pettyä tämän kirjan parissa. Mielenkiintoista ihmiskuvausta ja sitä, miten kirjallisuus nivoutuu oikeaan elämään ja saattaa yhteen, mitä erilaisempia ihmisiä.

Kirja alkaa siitä, kun yhteen kokoontuvat Jane Austenin kirjoja rakastavat ihmiset. Heitä on viisi naista ja yksi mies. Ainoastaan lukupiirin moottorina toimiva Jocelyn tuntee heidät kaikki. Jokaisella on kuitenkin syynsä osallistua tähän lukupiiriin ja pohtia omaa elämäänsä siellä luettavien kirjojen kautta. Samalla lukija saa rautaista tietoa itse Jane Austenista ja hänen kirjoistaan. Saattaa olla, että tulevaisuudessa innostun lukemaan vaikka Ylpeyden ja Ennakkoluulon, joka kököttää äitini hyllyssä.

Kirjailija, Karen Joy Fowler, kuvaa taitavasti näitä kuutta erilaista ihmistä. Sitä miten he ovat päätyneet mukaan lukupiiriin ja sitä, mikä heistä on tehnyt sellaisia ihmisiä kuin he ovat. Fowler käyttää myös mielenkiintoisesti hyväkseen kirjan kerrontaa. Se on me- muodossa, joten lukijasta tuntuu, että hän on yksi lukupiiriläisistä. Silti kertoja on kaikkitietävä ja näin hänestä saa sen kuvan, että hän on Jocelyn. Voisi luulla, että tällainen kertojan muodon sotkeminen vaikeuttaisi lukemista, mutta oikeasti se oli erittäin taitava tyyliseikka. Kertoja teki kirjasta erittäin mielenkiintoisen lukea.

Kirjaa on helppo lukea ja vaikka se herättää ajatuksia, se ei ole liian hankala tai valtaa ajatuksia liiaksi. Kirja ei myöskään ole paksu ja painava, vaan hyvää kesälukemista. Se mahtuu hyvin vähän isompaan käsilaukkuun ja kulkee siksi mukana vaikka rannalle. Tämä kirja sopisi hyvin myös sellaisten ihmisten luettavaksi, jotka tuntisivat Jane Austenin minua paremmin. Kirjan lukeakseen ei toki tarvitse tuntea Austenin tuotantoa, mutta uskoisin siitä jäävän enemmän käteen, kun tietäisi kaikki puheissa olevat kirjat. Kirjan takana on myös kattavat selostukset Jane Austenin tuotannosta ja siitä on oivallista apua, kun herää kiinnostus jotain tiettyä kirjaa kohtaan.

Ottakaa siis tämä kirja käteenne, hyvä asento riippumatossa ja nautiskelkaa soljuvasta kerronnasta ja mehevistä hahmoista.

Karen Joy Fowler: Jane Austen -lukupiiri. Johnny Kniga 2005. Suom. Arja Kantele.

Englanninkielinen alkuteos: The Jane Austen Book Club, 2004

2 kommenttia

Kategoria(t): Elokuvat ja tv

Kultainen Leikkaus

Nyt voin myöntää, että olen koukuttunut David Hewsonin Nic Costa-dekkareihin. Löysin kirjastosta sarjan kolmannen kirjan ja en voinut kieltää itseäni lainaamasta sitä. Kesti toki hetken, että sain kyseisen kirjan luettua, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä kirjan kanssa. Kirja on edelleen taattua laatua dekkarin ystävälle ja juonet tuntuvat tiivistyvän kirja kirjalta.

Tällä kertaa Nic Costa kumppaneineen saa vastaansa mielestäni ensimmäistä kertaa arvoisensa vastustajan. Mukana ovat myös Italian salainen poliisi SISDE ja yllätyksekseni myös FBI. Yhdessä he kaikki alkavat jäljittää Roomaan saapunutta amerikkalaista sarjamurhaajaa. Kuten arvata saatta eivät osapuolet ole täysin tasapuolisia sillä niin SISDE kuin FBI:kin salaavat tietoja poliisilta ja toisin päin. Kehittyykin mielenkiintoinen valehtelun ja kertomatta jättämisten verkko, joka hitaasti kiristyy kohti murhaajaa. Samalla paljastuu, että murhaaja ei olekaan vain satunnaisesti räiskivä hullu, vaan hän on mies jolla on tehtävä.

Avukseen Nic Costa saa nuoren FBI agentti Emily Deaconin, jolla on henkilökohtainen syy saada murhaaja kiinni. Tämä tuo soppaan vielä lisää jännitettä sen lisäksi, että Nic ja Emily tuntevat kasvavaa kiinnostusta toisiaan kohtaan. Lopulta tapahtumat huipentuvat jännittävään paljastustilaisuuteen Pantheonin temppelissä pommien ja salaisten agenttien paljastaessa tietojaan. Kirja loppuu kutkuttavaan tilanteeseen, jossa ei voi olla varma, mitä Nic Costalle ystävineen tapahtuu ja jatkuuko dekkareiden sarja vielä jatkossakin, sillä kirjan juonittelut menevät niin pitkälle, että vaarassa ovat useammatkin työpaikat kuin vain Nic Costan.

David Hewson osaa tosiaan tiivistää tunnelmaa hitaasti yltyvällä kierteellä, kun juoni kehittyy. Kun kirjan ottaa käteensä, se todellakin vie mennessään ja sitä lukee mielellään. Kirjan kieli on jotenkin hypnotisoivaa tai kenties voisi sanoa, että runollista. Tämä sopii yhteen sen kanssa, että brutaalitkin tapahtumat saavat näyttämökseen ikuisen Rooman, joka on nähnyt jo kaiken. Hewson osaa kuvata myös niitä hetkiä loistavasti, jolloin Nic Costa ystävineen ei ole töissä, vaan he viettävät aikaa yhdessä, vaikka miettivätkin käsillä olevaa tapahtumaa.

On ollut kiinnostavaa seurata myös sitä, miten Nic Costan, hänen pomonsa Falconen ja työparinsa Peronin suhteet tiivistyvät kirja kirjalta. Hitaasti heistä tulee tiimi, joka tietää tahtomattaan, mitä toiset hautovat. Tämä pieni, mutta kiinnostava sivujuonne on hienosti rakennettu kaikkien kolmen kirjan sisään. Jokaisesta paljastuu hitaasti uusia puolia, jotka paljastavat hieman lisää näitten hahmojen taustoista ja siitä, miksi he ovat sellaisia kuin ovat.

Kuten aiemminkin, suosittelen, että nämä kirjat luetaan järjestyksessä. Tällä hetkellä olen hieman hätkähdyksissä, koska äitini aikoo lukea tämän kolmannen kirjan ennen toista kirjaa. Jonkin asteisena kirjaperfektionistina tämä hätkähdyttää minua, mutta omapa on asiansa.

David Hewson: Kultainen Leikkaus. Moreeni 2011. Suom. Tuija Tuomaala.

Englanninkielinen alkuteos: The Sacred Cut, 2005.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus