Kuukausittainen arkisto:Touko 2013

Kuuleeko Beirut

Millainen olisi nykyaikainen suomalainen sotaromaani? No tietenkin se kertoisi suomalaisista rauhanturvaajista. Kuuleko Beirut on tarina nuoresta suomalaismiehestä rauhanturvaajana 80-luvun lopun ja 90-luvun alun Libanonissa. Se kertoo kuinka pojista kasvaa miehiä vieraalla maalla, jossa rauhaa yritetään turvata, vaikka siitä ei ole tietokaan. Kuuleeko Beirut on myös eräänlainen matkakertomus; parikymppinen Tapio Finne saapuu ensin suomalaiseen rauhanturvakomppaniaan pölyiseen laaksoon, mutta mielessä siintää enon maalama maisema unelmien Beirutista.

Kirja on kaunistelematon kertomus siitä, miten Suomesta maailmalle ensimmäistä kertaa rauhaaturvaamaan lähtevät kuvittelevat ratkaisevansa kaikki maailman kriisit, kunnes arki iskee kasvoille. Loppumatonta partioimista ja valmiustilassa oloa kuumassa ja kuivassa maassa. Lomien aikaisia reissuja Tel Aviviin ja muualle välimerelle, kotimaan tilanteen jännittämistä, kun näyttää, että talous romahtaa ja paikanpäältä hankittujen YK-läyhyjen (autojen) arvon romahtaessa kotiin palatessa.

Päähenkilö Tapio Finne haikailee koko kirjan ajan enonsa muistojen Beirutiin, josta hänelle on maalattu kuva Lähi-Idän pariisina. Hän pyrkii hitaasti kohti päämääräänsä ja lukija odottaa innolla Finnen pääsyä päämääräänsä. Maailma ei vain aina pyöri kuten olisi itse halunnut ja sen saa huomata myös nopeasti joukossa ylenevä Finne, joka kansainväliseen tiedustelujoukkueeseen päästessään kuvittelee olevansa lähempänä Beirutia.

Sitä en tiedä, miten todellisena oikeat rauhanturvaajat kirjan kuvausta pitäisivät, mutta itselle jolla aiheesta ei ole kokemusta, oli melko mielenkiintoista lukea Mika Wickströmin romaania. Ja kyllä, jos nimi kuulostaa tutulta, niin kannattaa silmäillä lasten ja nuorten kirjojen puolelta, koska niitä kirjailija on suoltanut useampiakin, sekä myös tietokirjallisuutta. Varmaan, jos olisin itse haaveilemassa rauhanturvaajan urasta, niin lukisin tämän kirjan ihan eri otteella.

Mika Wikcström: Kuuleeko Beirut, Tammi 2010.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Halu – Langenneet Enkelit

Mitä jos kuolisit, mutta et pääsisikään taivaaseen tai joutuisi helvettiin, vaan sinut palautettaisiin takaisin elämääsi ja päämääränäsi olisi tasapainottaa hyvän ja pahan välistä taistelua? Sinusta tulisi langennut enkeli, joka kykenee toimii joihin tavalliset suojelusenkelit eivät kykene. Sinun tulisi auttaa 7 eri ihmistä, joiden sieluista sekä hyvä että paha kilpailevat. Noilla sieluilla olisi sen verran painoarvoa, että kumpi puoli ikinä voittaakin saa valita miten ihmiskunnalle käy. Jos hyvä voittaa, kaikki pelastuvat, jos paha kaikki katoavat.

Näistä lähtökohdista alkaa J.R. Wardin Langenneet Enkelit -sarjan ensimmäinen kirja. Rakennusmies ja kyseenalaisen menneisyyden omaava Jim Heron kuolee, tai voisi sanoa, että hänellä on rajatilakokemus. Hän saa sähköiskun työmaalla ja löytää itsensä köllöttelemästä vihreimmältä nurmelta, mitä on koskaan nähnyt. Siellä hänet suostutellaan tai kenties hellästi pakotetaan, ottamaan vastaan toimi ihmiskunnan pelastamiseksi. Tästä alkaakin sitten mielikuvituksellinen matka, jonka aikana Jim oppii paljon itsestään, mutta myös elämästä.

Ensimmäisen kirjan nimi on hieman harhaanjohtavasti suomennettu, sillä 7 sielusta voi päätellä, että Jim taistelee seitsemää kuolemansyntiä vastaan. Halu, ei kuitenkaan suoraan ole yksi seitsemästä kuolemansynnistä, vaan kuten englanninkielinen nimi Covet, kertoo paremmin, on kyseessä ahneus. Ensimmäinen ihminen, jota Jim joutuu vastahakoisesti auttamaan on Vin DiPietro, ahne rakennuttaja, jolla Jim työskentelee. Tällä miehellä on kaikkea, mutta ei silti kuitenkaan mitään. Rahaa, valtaa, mainetta, kaunis tyttöystävä, mutta se kaikki on vain pintaa, kiiltoa, jota Vin tahtoo vain lisää ja lisää. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Jim ja Vin tapaavat sekä tietenkin nainen, joka lopulta muuttaa kaiken. Asia ei silti ole läheskään näin yksinkertainen, sillä jos on enkeleitä on myös demoneja, ja he saavatkin vastaansa yhden karseimmista alamaailman ilmestyksistä.

Halu on aikuisten fantasiaa, sitä ei voi suositella luettavaksi ihan kaikkein nuorimmille fantasian ystäville. Kirja on täynnä kiroilua, väkivaltaa ja seksiä. Tarinaa kerrotaan monen henkilön näkökulmasta, joten lukija tietää asioista enemmän kuin kirjan hahmot, mikä helpottaa tarinassa pysymistä, sillä muuten se voisi olla turhankin sekava. Välillä tuntui, että joitakin kohtia turhaan venyteltiin, mutta pääasiassa kirja etenee hyvin ja mielenkiintoisesti. Saa nähdä pystyykö kirjailija pitämään otteensa myös seuraavassa osassa.

J.R. Ward: Halu – Langenneet Enkelit, Basam Shakti 2012, suom. Tanja Kielinen.

Englanninkielinen alkuteos: Covet, 2009.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vampyyrimurhat

Tarvitsin helppolukuisen ja kevyen kirjan tässä taannoin käydessäni Oulussa, sillä tiesin, että joutuisin siellä odottelemaan. Matkallani pysähdyin kahville ja päädyin katselemaan lehti- ja kirjahyllyä tällä huoltamolla. Siinä silmiini osui Vampyyrimurhat. Takakannen mukaan kyseessä olisi tarina FBI-agentista, joka joutuu työnmerkeissä palaamaan takaisin kotikonnuilleen, jossa häntä odottaa kimurantti murhatutkinta sekä tietenkin menneisyyden haamut.

Kun agentti Trevor Rivette palaa kotikaupunkiinsa New Orleansiin, hänellä on jo käsissään muutama hyvin hyytävä murha ja jäljet tuntuvat pysähtyneen New Orleansiin. Kaupungissa hän tapaa pitkän ajan jälkeen siskonsa, veljensä sekä valitettavasti myös isänsä, jonka vuoksi hän aikoinaan on lähtenyt kaupungista. Perheen läheisyys ja murhatutkinnan avainhenkilöksi nouseva psykologi Rain Sommers, saavat agentti Rivetten ajatukset sekaisin. Menneisyyden painajaiset palaavat ja entiset salaisuudet paljastuvat samalla, kun agentti Rivette jahtaa pakkomielteen psykologi Sommersiin muodostanutta murhaajaa.

Jotta juoni ei kävisi liian yksitoikkoiseksi on tohtori Sommersillakin menneisyydessään tapahtumia, jotka sotkeutuvat osaksi rikostutkintaa. Asiaa ei myöskään helpota selkeä kemia, joka kuplii agentti Rivetten ja tohtori Sommersin välillä. Tämä itseasissa jopa yllyttää murhaajaa ja brutaalit tappamiset tihentyvät. Kirjan nimestä voi hieman päätellä mihin suuntaan murhaaja on suunnannut mielenkiintoaan ja kohteeksi joutuvatkin New Orleansin katujen gootit.

Kirjailija Leslie Tentler on itselleni tuntematon tuttavuus. Hän kuitenkin onnistuu kuljettamaan juonta suhteellisen tiiviisti ja kiinnostavasti. Kirja on myös sopivan helppoa ja nopeaa luettavaa, eikä juoni oli liian suoraviivaista vaan pitää jännitystä yllä loppumetreille saakka. Siitä huolimatta kirjassa selvästikin murhat ovat vain sivuosassa, ja pääosaan nousevat agentti Rivetten ja tohtori Sommersin menneisyyden kipupisteet. Näitä selvittäessään he vain sattuvat lopulta ratkaisemaan murhat ja päätymään toistensa syliin.

Leslie Tentler: Vampyyrimurhat, Harlequin 2013, suom. Pasi Punnonen

Englanninkielinen alkuteos: Midnight Caller, 2011

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus